Suomen suuriruhtinas on arvonimi, jota käytettiin Suomen suuriruhtinaskunnan valtionpäämiehestä 1809–1917. Käytännössä Suomen suuriruhtinaskunnan suuriruhtinas oli aina Venäjän keisari.

Aleksanteri I, 1809-1825
Nikolai I, 1825-1855
Aleksanteri II, 1855-1881
Aleksanteri III, 1881-1894
Nikolai II, 1894-1917

Aleksanteri I
Aleksanteri I

Aleksanteri I (23.12.1777 - 1.12.1825)

Aleksanteri I toimi Venäjän keisarina, sekä ensimmäisenä Suomen suuriruhtinaana 1809 - 1825. Hän oli myös ensimmäinen venäläinen Puolan Kuningas. Hänellä oli hyvät diplomaattiset taidot sekä älyä johtaa maata. Ulkomaanpolitiikassa Aleksanteri I menestyi, lähinnä hyvien
diplomaattisten taitojensa ja useiden sotilaallisten operaatioiden voittojen avulla. Hänen valtakautensa aikana Venäjä sai valtaansa Suomen ja osan Puolaa.

Aleksanteri I nousi Venäjän keisariksi isänsä murhan jälkeen 1801 ja johti Venäjää Napoleonin sotien kaoottisena aikana. Hänet oli kasvatettu valistusajan hengessä, korostaen järjen ja tiedon merkitystä, näin hänellä oli myös hyvät älylliset lahjat hallintakautensa aikana. Hallintakautensa ensimmäisen puoliskon aikana hän pyrki esittelemään suvaitsevaisia uudistuksia, mutta hallintakauden loppupuolella hänen toimintatapansa muuttui mielivaltaiseksi. Se johti useiden aiempien uudistuksien kumoukseen. Sanotaan, että tämä radikaali muutos hänen toiminnassaan johtui vallankumouksellisesta salaliitosta jota hänen vartionsa upseerit hautoivat. Heidän älytön juonensa kidnapata Aleksanteri hänen matkallaan kongressiin vavisutti Aleksanterin liberalistista tapaa hallita.

Aleksanterin valtakaudella Napoleonin kasvava valta oli Euroopan maiden pääasiallisena huolenaiheena, ja Venäjä liittyi jälleen Britannian ja Itävallan rinnalle Napoleonia vastaan. Napoleon kukisti Venäjän- ja Itävallan yhdistetyn armeijan v. 1805 ja voitti venäläiset uudelleen Friedlandissa 1807. Aleksanteri joutui taipumaan rauhaan, ja 1807 solmitulla Tilsitin sopimuksella hänestä tuli Napoleonin liittolainen. Pakottaakseen Ruotsin Britannian saartoon, hän valloitti Suomen Suomen sodassa 1809.

Entisten Ruotsin kahdeksan suomalaismaakunnan ja Venäjän keisarikunnan välinen tilanne vakiinnutettiin kahdessa seremoniassa. Ensimmäinen toteutettiin Pietarissa, jossa suomalaiset vakuuttivat uskollisuutta uudelle hallitsijalle, ja keisari Aleksanteri lupasi säilyttää aiemmat oikeudet ja kirkon. Aleksanteri I:n ihanteena ei ollut perustuslaillinen monarkia vaan itsevaltius, mutta Ruotsin vallan aikana syntynyt hallinto tarjosi hänelle venäläisten kehittymätöntä hallintoa tehokkaamman hallintokoneiston. Sen kautta Suomelle muodostui 1800-luvun loppupuoliskoon mennessä itsehallinto, ja autonomia oli laajempi kuin keisari Aleksanteri I oli alun perin tarkoittanut.
Aleksanteri I ei myöskään vahvistanut Suomessa, jura majestica -periaatetta, toisin kuin muissa reunavaltioissa. Sen mukaan suuriruhtinaskunnan sisäinen lainsäädäntö saattoi olla voimassa vain siltä osin kuin se ei toiminut emämaan etua ja lakeja vastaan. Tämä vaikeutti myöhemmin Suomen ja Venäjän asioiden hoitoa



Nikolai I
Nikolai I

Nikolai I (6.7.1796 - 2.3.1855)

Nikolai I oli Venäjän keisari, Puolan kuningas sekä Suomen suuriruhtinas vuodet 1825 - 1855. Hänet tunnetaan yleisesti Venäjän keisareista konservatiivisimpana ja Suomessa hänet muistetaan suopeana hallitsijana.

Kun Nikolai I:n vanhempi veli Aleksanteri I kuoli lapsettomana 1825, vuoden 1797 kruununperimysjärjestyksen mukaan Nikolain toinen veli Konstantin olisi ollut laillinen perijä. Hän oli kieltäytynyt ottamasta kruunua naituaan aatelittoman puolalaisen naisen, joten Alek
santeri I oli antanut salaisen manifestin, jolla Nikolai määrättiin perilliseksi. Konstantin kuitenkin julistettiin keisariksi vaikka Konstantin kieltäytyi edelleen ja kesti kaksi viikkoa ennen kuin hän sai hallituksen vakuutettua. Kun Nikolai I julisti ottavansa kruunun, hän näytti vallankaappaajalta ja häntä vastaan puhkesi dekabristikapinana tunnettu upseerien kapina jonka Nikolai kukisti armeijan avulla. Nikolai I nousi valtaan 29 vuotiaana veljensä Aleksanteri I:n jälkeen tämän hallittua 16 vuotta.

Nikolai ei ollut saanut keisarin kasvatusta ja hänen koulutuksensa oli lähinnä sotilaallinen ja luonteeltaankin hän oli kuivan asiallinen. Häneltä puuttui myös veljiensä henkiset ja älylliset lahjat. Hän ihaili armeijan järjestystä ja sotilaselämää ja piti itseään lähinnä valtakunnan komentajana. Itsevaltaista hallitusmuotoa hän piti parhaana ja itsestään selvänä asiana, varsinkin kun heti valtaan noustuaan oli joutunut kukistamaan kapinan. Rajattoman valtansa hän käsitti niin, että hänen piti päättää kaikesta. Valtaan päästyään hän perustikin kapinan johdosta valtion salaisen poliisin jonka tarkoitus oli paljastaa valtiota vastaan kohdistetut salaliitot. Salaisen poliisin toimeenpanevana elimenä toimivat santarmit, univormupukuiset salaiset poliisit. Keisarin omasta kansliasta kasvoi myös suuri laitos, joka ohitti ministerit ja senaatin. Valtakuntaansa Nikolai I kiersi jatkuvasti erilaisilla tarkistusmatkoilla.

Nikolai I oli hallitsijana hyvin uudistusten vastainen sillä ne olisivat voineet järkyttää olemassa olevaa järjestystä. Hän halusi myös suojella Venäjää lännen mielestään turmiollisilta vaikutuksilta. Ajan suurimpaan yhteiskunnalliseen ongelmaan, maaorjuuteen ei myöskään tehty parannuksia vaikka epäkohta tiedostettiin. Tämän johdosta koko Nikolain valtakauden ajan Venäjällä tapahtui paikallisia talonpoikaiskapinoita.

Suomessa Nikolai I muistetaan melko suopeana hallitsijana, konservatiivisuudestaan huolimatta; säätyvaltiopäiviä ei kutsuttu kokoon kertaakaan hänen kaudellaan, vaan hän hallitsi yksinomaan asetuksilla. Edelliset valtiopäivät oli pidetty 1809, joten tähän oli totuttu. Nikolain kaudella Suomi sai hiljalleen kasvaa ja kehittyä. Nikolai perusti Jyväskylän kaupungin vuonna 1837. Euroopassa lisääntyneen poliittisen kuohunnan johdosta Nikolai lisäsi valvontaa ja rajoituksia myös Suomessa. Vuonna 1850 annettu sensuuriasetus kielsi Suomessa kaiken paitsi uskonnollisen ja taloudellisen suomenkielisen kirjallisuuden. Suomi oli kuitenkin vielä tällöin sivistymätön ja kulttuuriltaan köyhä ruhtinaskunta ja pysyi uskollisena tiukalle keisarille.

Aleksanteri II (29.2.1818 – 13.3.1881)alex2.jpg

Aleksanteri II Venäjän keisarina, Puolanmaan tsaarina ja Suomen suuriruhtinaana vuosina 1855 – 1881. Suomessa hänet muistetaan myötämielisenä hallitsijana ja hänen sanotaankin tuoneen liberalismin Suomeen.

Valtakautensa alussa Aleksanteri II jatkoi isänsä Nikolai I:n jalanjäljissä kesken olevaa Krimin sotaa Ottomaanien valtakuntaa (nykyinen Turkki) vastaan. Suomessa Krimin sota muistetaan Oolannin sotana, koska ranskalais-englantilainen laivasto hyökkäsi Ahvenanmaalle, tuhosi Bomarsundin linnoituksen ja teki tuhojaan Pohjanlahdelta Suomenlahdelle. Rauhan tuloksena Ahvenanmaata alettiin demilitarisoida ja tappioiden vuoksi tehtiin uudistusvaatimuksia Venäjän tuomiseksi länsivaltojen tasolle.

Aleksanteri II aloitti tappiollisen sodan jälkeen uudistusohjelman, jonka seurauksena Suomi sai mm. suomesta virallisen virkakielen, elinkeinovapauden, maakaupan sallimisen, osakeyhtiölain, ensimmäisen pankkilaitoksen sekä oman rahan, markan. Aluksi markan arvo oli sidoksissa Venäjän ruplaan, mutta vuonna 1878 markan arvo määriteltiin kullassa, mikä vakautti sen arvon ja esti inflaatiolta. Aleksanteri II kutsui myös v. 1863 ensimmäistä kertaa yli 50 vuoteen koolle valtiopäivät. Yksi tärkeimmistä valtiopäivillä käsitellyistä asioista oli talonpoikien viinan poltto, jonka Aleksanteri halusi ehdottomasti lakkauttaa. Vuonna 1867 tehdyn valtiopäiväjärjestyksen ansiosta valtiopäivät alkoivat kokoontua säännöllisesti, ja sen myötä suomeen tuli useita lakiuudistuksia, mm. kirkkolaki, koululaki, kunnallislakeja ja jopa rikoslakia alettiin uudistaa.

Aleksanteri II oli vapaamielinen ja uudistushaluinen tsaari, jonka vuoksi hän saavutti suurta suosiota sekä Suomessa että Venäjällä. Hän halusi keventää Nikolai I:n luomaa virkavaltaista hallintoa. Merkittävin uudistus oli maaorjuuden lopettaminen vuonna 1861, jonka vuoksi häntä kutsuttiin myös vapauttajatsaariksi. Lisäksi hän lievensi sensuuria ja loi paikallishallintoon alue- ja provinssikokoukset, jotka vastasivat mm. sairaan- ja köyhäinhoidosta, alkeisopetuksesta ja teiden ylläpidosta. Vuonna 1874 Venäjällä otettiin käyttöön yleinen asevelvollisuus (Suomessa vuonna 1878).

Suomen tilannetta Aleksanterin hallintokaudella auttoi osaltaan Puolan kapina v. 1863, jonka seurauksena Puola menetti autonomiansa ja nimi poistettiin kartoista. Suuriruhtinaalle uskolliset suomalaiset saivat suopeutta osakseen, kun Aleksanteri halusi näyttää maailmalle, miten hän kohtelee kunnon alamaisiaan. Puolan kapina sai Venäjällä aikaan suurten yhteiskunnallisten uudistuksien lopettamisen, mutta Suomessa uudistuksia saatiin kuitenkin jatkaa sillä edellytyksellä, että kaikesta separatismista luovuttaisiin.

Puolan kapinan jälkeen Aleksanteriin kohdistui useita epäonnistuneita murhayrityksiä. Lopulta puolalainen aktivisti Ignacy Hryniewiecki heitti pommin Katariinankanavan sillalla Aleksanteri II:n vaunuja kohti, ja keisari kuoli saamiinsa vammoihin Talvipalatsissa vuonna 1881. Aleksanteri II:n muistoksi murhapaikalle pystytettiin myöhemmin Verikirkkona tunnettu Kristuksen ylösnousemisen katedraali ja suomalaisten rakastama keisari sai oman muistopatsaansa myös Senaatintorille.


220px-Kramskoy_Alexander_III.jpg
Aleksanteri III

Aleksanteri III (10.3.1845 - 1.11.1894)

Aleksanteri III oli Venäjänmaan keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas vuosina 1881–1894. Hänen hallitsijakautensa aikana taantumukselliset voimat pääsivät Venäjällä valta-asemaan ja liberaalit joutuivat sivuun.
Aleksanteri syntyi 10. maaliskuuta 1845 Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan (Hessen-Darmstadtin prinsessa Marie) toisena poikana. 20 ensimmäisen elinvuotensa aikana Aleksanteri III ei ollut kruununperijä, mutta kun hänen vanhempi veljensä Nikolai kuoli 1865, hän alkoi opiskella lakia ja poliittista filosofiaa. Hänen opettajansa Konstantin Pobedonestsev oli yksinvaltiuden vannoutunut tukija, joka näkyi Aleksanterin myöhemmässä politiikassa.
Isänsä kuoltua 1881, Aleksanteri III nousi valtaistuimelle. Hallitsijana Aleksanteri III ei ollut yhtä vapaamielinen kuin isänsä. Hän tuki venäläistä nationalismia ja ortodoksisuutta ja vastusti jyrkästi ulkomaalaisia, erityisesti saksalaisia, vaikutteita. Preussin ja Ranskan välisen sodan aikana hän oli julkisesti isäänsä vastaan, joka oli Preussin puolella.
Aleksanteri III peruutti isänsä valmisteleman itsevaltiaan valtaa rajoittavan perustuslain ja ilmoitti, ettei aio rajoittaa omaa valtaansa.Aleksanteri II:n vapaamieliset uudistukset olivat johtaneet vallankumoukselliseen toimintaan, jossa hän sai surmansa. Edellisen keisarin murhasta järkyttynyt kansa oli aluksi myönteinen tällaiseen kurinpalautukseen. Maapäälliköt (aatelistosta valitut poliisiviranomaiset) tulivat valvomaan maalaisia ja paikallishallinnon valtaa ja talonpoikien edustusta vähennettiin. Vallankumousliike onnistuttiin kukistamaan puoleksitoista vuosikymmeneksi. Toukokuussa 1887 Leninin vanhin veli Aleksandr Uljanov hirtettiin osallistumisesta keisari Aleksanteri III:n salamurhayritykseen.

Valtakaudellaan Aleksanteri III alkoi venäläistämään kansallisia vähemmistöjä. Eri seutujen paikallisia murteita ei saanut julkisesti käyttää ja Veikselin maakuntien (ts. Puolan) hallinto ja koulut muutettiin venäjänkielisiksi ja katolisen kirkon toimintaa vaikeutettiin. Myös kapinoihin osallistuneita liettualaisia pidettiin ahtaalla: keskiajalta periytyvä itsehallinto peruutettiin. Virolaisten ja latvialaisten hallinto oli tavanomaista kuvernmenttihallintoa. Venäjällä astui jälleen voimaan valtiolliset määräykset juutalaisten syrjimiseksi. Aleksanteri III kuitenkin myös allekirjoitti Suomen autonomisen aseman takaavan hallitsijan­vakuutuksen.
Aleksanteri III:n valtakauden lopussa teollistuminen alkoi myös Suomessa Muutaminen sallittiin ja massiiviset muuttoliikeet suuntautuivat maalta kaupunkiin ja kaupungeista muihin maihin, erityisesti Amerikkaan. Vuosien 1850-1900 välillä teollisuustuotannon määrä kahdeksankertaistui ja elinkeinorakenne monipuolistui Ensimmäistä kertaa yhteiskunnan arvoasteikolla nousu mahdollistui, kun lapset pystyivät hankkimaan koulussa vanhempiaan paremman koulutuksen. Myös yleinen elämän laatu parani Suomessa: vuonna 1879 säädettiin laki kaupunkien terveydenhuollosta, lisäksi rakennettiin vesijohtoja ja viemäreitä. Ihmisten hygienia nousi, jonka vuoksi kuolleisuus (erityisesti lapsikuolleisuus) alkoi laskea. Ihmisten elämän kohennettua, alettiin puuttua yhteiskunnallisiin kysymyksiin esim. torppareiden, naisten ja juoppojen kohtaloista. Vilkas keskustelu synnytti ihmisissä tarpeen puuttua tilanteeseen perustamalla puolueita, lehtiä ja yhdistyksiä. Suomen muuttuva yhteiskunta ei ollut täysin mutkaton ja suuret yhteiskunnalliset erot alkoivat hajottaa kansakuntaa ja suurvaltapolitiikan vuoksi välit Venäjän kanssa kiristyivät.Ensimmäistä sortokautta edeltäneet sortotoimenpiteet alkoivat Aleksanteri III:n hallitsijakaudella, joista tunnetuin on postimanifestina tunnettu päätös, jossa Suomen postilaitos määrättiin vuonna 1890 Venäjän postilaitoksen alaiseksi.

Aleksanteri III kuoli 1. marraskuuta 1894 palatsissaan Krimillä, luultavasti vammaan, jonka hän oli saanut junaonnettomuudessa ja joka kehittyi munuaissairaudeksi.


nikolaiIIb.jpg
Nikolai II

Nikolai II (18.5.1868 – 17.7.1918)

Nikolai II oli Suomen viimeinen Suuriruhtinas (koko titteli: Venäjän keisari, Puolanmaan kuningas
ja Suomen suuriruhtinas) vuosina 1894–1917 ja isänsä Aleksanteri III tavoin konservatiivinen hallitsija.

Nikolai II Venäjällä


Tsaari Nikolain valtakausi ei alkanut kovin ruusuisesti Hodinkan kentällä tapahtuneen tragedian takia, jolloin huhu oluen ja viipurinrinkelien riittämättömyydestä aiheutti pakokauhun yleisön seassa ja tuhannet ihmiset tall
autuivat kuoliaaksi ja toiset tuhat vammautuivat vakavasti. Nikolai osallistui kuitenkin juhlallisuuksien jälkeisiin tanssiaisiin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tämä vaikutti hallitsijan ja kansan väleihin hiertävästi. Teollisuudesta johtuva talouskehitys, omistuksen eriarvoisuus maaorjuuden poistamisen jälkeen ja kaikin puolin jälkeen jäänyt laki hiersi välejä entistä enemmän. Sosialistinen vallankumous kokosi voimiaan tällaisista ongelmista.
Epäonnistunut sota Japania vastaan vuosina 1904–1905 nosti maanlaajuisia mielenosoituksia hallintoa vastaan. Mielenosoitukset olivat rauhallisia ja väkivallattomia, mutta silti mielenosoittajien saapuessa Talvipalatsin porteille, avaa sotilaskaarti tulen kohti mielenosoittajia. Tämä tapaus tunnetaan verisunnuntaina. Tästä seurauksena oli vallankumous vuonna 1905, jonka seurauksena yksinvaltius loppui. Tsaari tunnusti erinäiset ihmisoikeudet, puoluetoiminnan ja yleisen äänioikeuden, jonka perusteella syntyi duuma. Duuman järjestys ja valta eivät kuitenkaan olleet vakaita. Viimeinen niitti tsaarin vallan vastustajille oli ensimmäinen maailman sota, jolloin sodan huono menestys ja maan sisäiset laillisuusongelmat nostivat työläiset vaatimaan lisää oikeuksia itselleen. Vuoden 1917 helmikuun vallankumous sinetöi lopullisesti tsaarin vallan lopun. Nikolai ja hänen perheensä vietiin turvaan Siperiaan, Tobolskiin, koska heidän henkivartio kaartinsa karkasi vallankumouksellisten puolelle. Tsaariperheen lopullinen kohtalo sinetöityi lokakuun vallankumouksessa, jolloin bolsevikit nousivat valtaan. Heidät siirrettiin Uralille, jossa heidät teloitettiin ampumalla.

Nikolai II Suomessa

Nikolai II tunnetaan Suomessa ensimmäisen sortokauden aloittajana allekirjoitettuaan helmikuun manifestin, jolla hän aloitti venäläistämistoimet Suomessa ja muissa Venäjään kuuluneissa valtioissa (mm. Puola). Suomessa sortokaudet tunnetaan myös routavuodet nimellä. Nikolai Oli suomalaisten silmissä pettänyt "pyhän" valansa, jossa hän lupasi Suomelle autonomisen aseman.
Joskin Helmikuun manifesti on väärin ymmärretty Suomessa, sillä se vahvisti ja selkeytti asioita Venäjän valtakunnan lainsäädännössä. Tsaarilla oli allekirjoitetun perustuslain (1789 laki) perusteella oikeus säätää erillisiä lakeja, mutta jos kyseessä oli koko valtakuntaa koskeva asia, helmikuun manifestin perusteella, oli neuvoa kysyttävä valtiopäiviltä. Vaikka helmikuun manifestia pidetään Suomen perustuslain vastaisena ja hallitsijanvakuuden vastaisena, oli se sillä kuitenkin, jos ei täysi niin osittainen, laillinen perusta. Manifestin myötä alkoi Suomessa kuitenkin venäläistämiskausi, joka keskeytyi vuonna 1905 Venäjällä tapahtuneen vallankumouksen myötä, ja jatkui 1908 venäläistämispolitiikalla, jolla yritettiin saada Suomi yhdeksi Venäjän maakunnaksi. Venäläistämisen taustalla oli monien vaikutusvaltaisten poliitikkojen vastustus Suomen autonomialle ja erityisesti tsaari Nikolain jyrkkä kansallismielisyys. Toinen sortokausi loppui maaliskuussa kun väliaikainen hallitus nousi valtaan ja antoi Suomelle takaisin sen autonomisen aseman.




lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_I
http://en.wikipedia.org/wiki/Nicholas_I_of_Russia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_II_(Ven%C3%A4j%C3%A4)
http://wiki.otavanopisto.fi/index.php/Uudistusten_kausi_Aleksanteri_II_aikana
http://www.kookas.fi/articles/read/958
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ensimm%C3%A4inen_sortokausi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_III_%28Ven%C3%A4j%C3%A4%29

Kaikkien aikojen historia 4, Suomen historian käännekohtia